Pahoittelen, arvon lukijat, mutta nyt on luvassa vaa voivotusta, itkua ja hampaiden kiristystä.
Mie totesin et minuu sattuu ihan saatanasti eikä se oo fyysistä vaa ihan psyykkistä kipua. Minuu vituttaa ku mie en oo ollu onnellinen pitkään aikaan ja mikään ei tyydytä ja vanhat tunteet kumpuaa pintaan. Niin hyvät kuin pahat ja tää kipu tekee niistä hyvistäkin huonoja. Miun fyysinen kipukynnys on korkee mut psyykkisellä tasolla se on älyttömän matala. Kunpa vaan vois olla sellane nappi mistä sais tunteet pois päältä...
Miltäköhän maailma muuten näyttäs jos ei tuntis mitään? Jos ei tuntis pelkoa tulevasta eikä ahdistusta ja surua nykyisestä saati kipua menneestä... Mie ehkä tahtosin joskus nähdä maailman niin neutraalisti ku sen voi vaa nähdä ja tietää miten miun ajattelu ja mielipiteet muuttus ja miten viisaampi mie voisin päätöksissäni olla. Tottakai tunteet on tärkeet olla olemassa mut ei sitä jotenki vaan tiiättekö välttämättä tahtos käydä läpi päässään kaikkia oman elämän häpeäkohtia ja epäonnistumisia just ku olis käymässä nukkumaan.
Se mitä mie elämässäni tavoittelen ei oo mitään monimutkasta mut nytkään mie en pystyny saavuttamaan sitä yhtä yksinkertaista asiaa jota kohti kurkotin. Noh... Onneks luvassa kaikenlaista bilettä ja pippaloa mitkä ehkä antaa ees pientä tyydytystä :) Säälittävää angstia mut minkäs voi ku turhauttaa...
