Viha on nyt kaikkein päällimmäisin tunne.
Viha itseäni ja virheitäni kohtaan.
Viha "normaaliutta" kohtaan. (Minä en ole, enkä halua olla)
Viha ihmistä kohtaan väärin perustein, vaikka vika lienee silti omassa itsessäni.
Viha luottamusta ja sen puutetta kohtaan.
Mutta ennen kaikkea viha rehellisyyttä kohtaan.

Rehellisyys ei ole palkitsevaa eikä useinkaan kannattavaa sillä olemme kasvaneet ympäristössä jossa valheella pääsee pitkälle ja jossa valhe on osa jokapäiväistä elämäämme. Me elämme siitä ja se elää meistä.

Rehellisyys johtaa vain katumukseen josta ainoa ulospääsy on valehtelu.

Lieneepä siis syytä siirtyä epärehellisyyteen.

Kun sen hoitaa hyvin, ei kenellekkään tule paha mieli, toisin kuin rehellisyydestä.

Vihani kuitenkin kumpuaa omasta rehellisyydestäni ja sen aiheuttamasta mielipahasta. Ei siis päällimmäisenä omasta vain muiden mielipahasta.

Ei tätä tunnetta kuitenkaan pysty kuvaamaan niin pienellä tunteella kuin "viha" eikä sana itsessään riitä mihinkään.

Mikään ei myöskään riitä poistamaan tätä palavaa tunnetta jonka juuret ovat pohjimmillaan tunteettomuudessa.

Ainakin näin olen ymmärtänyt...