What happened to sex, drugs and rock 'n roll?

Näin tänään jonkin sortin demon joidenkin ulkomaalasten esittämästä esityksestä joka on osa "Music against drugs" tapahtumaa kai? Tulin myöhässä kouluun ja kuulin ku salissa kaiku Skrillex ja menin parvelle kattoo et mitä helvettiä siellä tapahtuu ja jäin sit hetkeks kattomaan sitä esitystä siin. No ei siin itse esityksessä sillei mitään. Se on ain ihan ihailtava suoritus et jotkut kehtaa tulla vetää niin täysillä ylipäätänsä mitään yläasteikästen eteen. Kuitenki tuli heti kylmät väreet ku tottakai he alko sit puhumaan Jeesuksesta siellä. Se oli ihan odotettavissa kyl koska en oo kovin montaa kertaa törmänny huumeiden vastaseen kampanjaan joka ei olis joku "käännytetään teinejä uskoon"- temppu.

No anyway. Ei se muuten nyt olis niin noloo ollu mut tää tyttö, joka alko sit paasaamaan Jeesuksesta, puhu englantia ja hänel oli siin vieres sit joku random suomalainen jätkä joka suomens sen hänen hehkutuksen siinä. Se oli ihan vitun noloo kattoo ku se tyttö puhuu ja kertoo siin hirveen vakavasti miten Jeesus on parempi ku huumeet jne. ja sit se jätkä suomentaa sen puheen

1. sellanen vitun ärsyttävä tekohymy naamallaan

ja

2. ihan päin persettä

Jos "Jesus can change your life" käännetään suomeks "Tota Jeesus niinku voi sillei muuttaa siun elämän" ni mie en osaa englantia.

Tälläne sähläys vei kyl kaiken uskottavuuden silt esitykselt ja miehän en voinu ees kattoo sitä loppuun asti. Mie istuin luokas kun kuulin miten sen esityksen kruunas viel lopuks joku "Jesus loves you and I love you too"- biisi ja mie vaa koitin ignoree sen.

Mut kuitenki tää esitys ja sen sisältämä hengellinen sanoma sai miut miettii muutamii juttui ja aattelin nyt vähän esittää miun ajatuksia taas vaihteeks. Korostan sanoja "miun ajatuksia" tässä jälleen. Mie tiiän et monikaan ei tuu olemaan samaa mieltä miun kanssa ja parhaassa tapauksessa tää ehkä jopa vähän provosoi heikkohermoisimpia.

No nyt ensinnäki just tää et usein ku on joku huumeiden vastanen kampanja ja siin jumala ja Jeesus on se ns. niitä parantavia voimia joiden avulla pääsee eroon huumeista tai joihin tukemalla sie et päädy käyttää huumeita in the first place. Miksi näin? Mitä tekemistä jumalalla tai Jeesuksella on näin maallisen ongelman kanssa? Toki mie ymmärrän sen et jotkut saa voimaa niistä ja pääsee sillei eroon huumeista mut miks joku mielikuvitusolento, jopa ihmiselle jolle se ei oo mielikuvitusolento, olis tärkeempi ku esim. oma perhe tai ystävät? Loppupelissä he tulee olee siun suurimmat apujoukot ja sie ite tuut olee se joka niistä huumeista pääsee eroon jos pääset. Minkä takia tälläsestä yksilöllisestä ponnistuksesta pitäs antaa kiitosta kenellekkää tai millekkään jolla siihen ei oo osaa eikä arpaa? Miks ihmiset kiittää jumalaa jos he selvii vaikeesta leikkauksesta jonka kuiteki suoritti ammattitaitonen kirurgi joka pelasti siun hengen tai miks joku idiootti kiittää jumalaa siit et se voittaa tärkeen jalkapallopelin? Täs on myös se päinvastanen juttu et miks ihmiset sit syyttää jumalaa asioista? Jumala on yhtä syyllinen ja osallinen meidän suorituksiin kuin Adolf Hitlerin viikset on osallinen ja syyllinen juutalaisten joukkomurhiin. Vittu ihmiset on tyhmiä.

Tää johtaa miun toiseen mietteeseen nimittäin siihen et miten ihmiset aattelee et jumala ylipäätäs puuttuu mihinkään asioihin. Mie oon keskustellu tästki asiasta useiden osapuolien (ystävien, kavereiden, läheisten, seurakunnan työntekijöiden jne.) kanssa ja kun kysytään et "Miks jumala ei puutu kaikkeen siihen pahaan mitä maailmassa tapahtuu?", saan useimmiten kuulla vastaukseks jotain tälläst et "jumala on antanu maapallon ihmisten käsiin eikä ihmiset opi mitään jos jumala käy koko ajan korjaamassa heidän virheitään". Okei eli yleisin miun kuulema mielipide on se että jumala ei siis puutu maailman ja ihmisten asioihin. Tää on sit aika ristiriidassa sen kanssa et ku jotkut ihmiset sanoo et he on saanu tai kokenu muiden kautta armolahjoja tai jotain vastaavia jumalan ihmeitä mut sillä ei nyt oo väliä tässä.

Edelleen jatkaen spekulaation tasolla: jos jumala nyt sit on olemassa niin se ei vaikuta kehenkään tai mihinkään muuten ku vaan sellasena enemmäki psykologisena asiana ja kenenkään ei tulis kiittää tai syyttää jumalaa mistään. Kaikki mitä tällä planeetalla tapahtuu on joko ihan normaalia luonnon ja kaikkeuden liikettä tai sitten ihmisen aikaansaannosta. Jos asia on näin niin mikspä siis uskoa jumalaan ylipäätänsä?

Kun asiat menee hyvin, meidän tulee kiittää itseämme ja niitä ihmisiä kenen ansiota se on.

Kun asiat menee huonosti tai tapahtuu jotain pahaa meidän tulee syyttää itseämme ja niitä ihmisiä jotka on syyllisiä siihen.

Sit viel yks ajatus: Yleensä ihmiset kertoo et he on joko kasvanu uskoon ja jos näin ei oo tapahtunu ni sit uskoon ollaan tultu myöhemmällä iällä. Harvemmin tosin sitä ollaan vaan yhtäkkiä tultu uskoon vaan suurin osa näistä kertomuksista sisältää sen et tää ihminen on ollu jossain vaikeessa tilanteessa elämässään tai sil on muuten vaan menny huonosti. Miks ihmiset on niin alttiita heittäytymään henkiolentojen varaan siin vaiheessa kun oma konkreettinen ja fyysinen olemus kärsii? Sen tajuun et jotkut saa voimaa siitä että ne uskoo et heitä suojelee taivaista kaikkivoipa olento joka rakastaa just sitä yksilöä sellasena ku se on jaadijaa mut miten ihmiset oikeesti voi laskee tälläsen varaan? Ei se oo miusta mitenkään ihailtava suoritus et sie uskot elämäs jumalalle vaan yhen kirjan ja muiden ihmisten sanoman perusteella. Miust se vaan osottaa et miten tyhmä rotu me oikeesti ollaan. En mie ite pysty tekemään sellasta. Ennemmi perustan uskoni tiedon pohjalle joka päivittyy ain sitä mukaa kun löydetään parempia keinoja ymmärtää kaikkeutta ja todetaan joku aiemmin todettu tieto vääräks ja siitä luovutaan, kun et mie uskosin "tietoon" joka jummaa koko ajan paikallaan ja vastustaa kaikkia mahdollisia muutoksia. Mitä vitun hyötyä on uskoa jos siulla ei oo mitään varmaa sen pohjalla muuta ku se siun henkilökohtanen usko just sitä tiettyä asiaa kohtaan? Onks tää maailman ymmärtäminen ja kylmä todellisuus todellakin niin surullista et meiän pitää heittäytyä satujen varaan???
Mie en usko satuihin vaikka maailma olis kuinka kylmä. Miust olis toki hauskaa et olis jotain fysiikan lakeja korkeempia voimia mut mie en nää siin mitää vitun järkee et mie vaan uskon sellaseen ja toivon et jos uskon tarpeeks kovasti ni se on sitten totta.

Kadotus kuulostaa ihan älyttömän hyvältä vaihtoehdolta. Me ihmiset pelätään luopua monista asioista ja antautua tietämättömyydelle ja sen vuoks me keksitään vaik mitä tarinoita lohduksemme. Mie taas tiedän et vaikeinta on se ku pitää luopua jostain mutta sen jälkeen helpottaa, siitä pääsee yli ja monesti sitä ei enää ees välitä siit mistä on luopunu. Tän takia mie en myöskään välitä siitä mitä tapahtuu ku mie kuolen. Mie en kaipaa taivasta enkä toki kyl toivo ikuista kärsimystäkään. Onko liikaa pyydetty et pääsen siihen samaan tilaan ku missä olin enne ku olin olemassa? Unohdus ja olemattomuus on ne mitä miulla on edessä. Ei miulla oo syytä tai tarvetta uskoo et siel olis mitään parempaa tai huonompaa.

Se on vaan lohdullista.

"Vain tulemalla muistetuksi voit tulla yhdeksi jumalista"